Tätä viestiä on editoitu edellisen kerran 24.1.2012!
Hyvää ystävänpäivää ja tervetuloa lukemaan blogiani, jonka olen luonut lähinnä kertoakseni harrastuksistani ja ehkäpä muistakin asoista. Oletteko huomanneet ja satutteko tietämään, että Mattel on julkisti vuoden 2008 loppupuolella uuden Masters of the Universe Classics -hahmosarjan? Ettekö tienneet? No älkää hätäilkö, sillä asiasta tietämättömiä on Suomi ja maailma täynnä. Edellä manitusta syystä, ajattelin sitten, että tämä blogi olisi hyvä keino tuoda kyseistä keräilyhahmosarjaa hieman enemmän esille. Kerään myös itse tuota mainittua sarjaa ja toivon sen menestyvän sekä jatkuvan vielä pitkään. Päätin aloittaa MotUC -hahmojen keräilyn, koska olen jo jonkin aikaa harmitellut, että kun klassiset Masters of the Universe -toimintafiguurihahmoukkelini ovat aikojen saatossa jonnekin kadonneet, hävinneet, menneet rikki tai totaalisesti tuhoutuneet. Nyt kuitenkin osaisin arvostaa kyseisten hahmojen olemassa oloa huomattavasti paremmin, kuin silloin joskus ennen teini-ikää. Onneksi tietooni sattui tulemaan, että tällainen hahmosarja ollaan julkistamassa (tämä siis viime syksynä).
Muita harrastuksiani on kolikoiden keräily, varsinkin eurokolikoiden, kuten nimimerkistäkin voi päätellä. Eurokolikoiden lisäksi myös muut ulkomaalaiset kolikot kiinnostavat. Rahan keräilyyn liittyvät jutut löydätte löytyvät nyt uudesta “Kolikon kääntöpuoli” blogistani.
Tässä olisi hieman alkutietoa Masters of the Universe Classics -hahmosarjasta. Kyseinen sarja sisältää (tulee sisältämään) tunnettuja ja klassisia hahmoja kaikista Masters of the Universe -maailman aikakausilta. Lisäksi tullaan julkaisemaan hahmoja, joita ei ole koskaan ennen julkaistu. Hahmot ovat päivitettyjä versioita alkuperäisistä vastineistaan ja ovat täysin nivellettyjä, joten niitä voidaan asetella, jos jonkinlaisiin asentoihin. Itse ostan jokaista hahmoa (character) ainakin yhden kappaleen, jonka pidän pakkaukseen suljettuna ja hahmoja, joista pidän eniten , ostan myös toisen kappaleen avaamista varten. Tällä hetkellä näyttää siltä, että lähitulevaisuudessa pitää ehkä siirtyä vain yhden kappaleen ostamiseen kaikissa tilanteissa, ja mikäli se tapahtuu, se yksi kappale ei tule pakkaukseen jäämään vaan siinä tapauksessa kaikki hahmot avataan.
Tästä sarjasta on julkaistu tällä hetkellä 64 hahmoa; He-Man, Beast Man (Petomies), Skeletor, Stratos, Faker, Mer-Man, Zodac, Hordak, Man-At-Arms (Asemies), He-Ro, Tri-Klops, Webstor, Teela, Zodak, Scareglow, King Randor, The Goddess, Adora, Battle Armor He-Man, Trap Jaw, Battle Cat, Moss Man, Evil-Lyn, Wun-Dar, Optikk, Tytus, She-Ra, Keldor, Count Marzo, Orko (Prinssi Adam), Mo-Larr, Whiplash, Chief Carnivus, Gygor, Roboto, Grizzlor, King Grayskull (useita eri versioita), Buzz-Off, Vikor,jPalatsinvartija (kahden hahmon pakkauksessa), Bow, Shadow Beast, Preternia Disguise He-Man, King Hssss, Battle Armor Skeletor, Sy-Klone, Panthor, Catra, The Faceless One, Battleground Teela, Clawful, Queen Marlena (Captain Glenn), Man-E-Faces, Megator, Leech, Hurricane Hordak, Icarius, Snout Spout, Swiftwind, Bubble Power She-Ra, Demo-Man, Battleground Evil-Lyn, Starla, Jewelstar ja Tallstar. Uusi hahmo julkaistaan aina kuukauden 15. päivä klo 19:00 Suomen aikaa, ellei kyseinen päivä osu viikonlopulle tai yhdysvaltalaiselle pyhäpäivälle, jolloin hahmo julkaistaan seuravana mahdollisena arkipäivänä. Hahmot ovat myynnissä ainoastaan Mattelin omassa nettikaupassa: http://www.mattycollector.com, hintaa perushahmoilla on $22,00 / kpl + postikulut ($9,95 hitaammalla toimituksella ja $45,05 nopeammalla toimituksella), yksillä postikuluilla tulee ainakin 2 hahmoa. Toimituskulut määräytyvät painon mukaan. Erikoiset ja suuremmat hahmot kuten Battle Cat (Taistelutiikeri) voivat maksaa enemmän. Suomalaisten fanien ongelma (myös muiden Pohjois-Amerikan ulkopuolisten maiden kansalaisten) on että ostoksiin tarvitaan luottokortti (tai kortti, jolla voi muutenkin tehdä nettiostoksia). Hahmoilla on 10 kappaleen ostoraja / hahmo / tilaus (joillain spesiaalihahmoilla raja voi olla alhaisempi).
Normaaleille (6″) hahmoille toimituskulut käyttäen “International Post” (halvempi vaihtoehto kahdesta ulkomaille toimitustavasta) toimitusta ovat pääsääntöisesti seuraavanlaiset (kiitokset sille britti-henkilölle, joka nämä postitti eräälle foorumille):
1-2 = $9.95
3 = $15.55
4 = $22.10
5 = $28.45
6 = $34.90
7 = $41.40
8 = $48.15
9 = $54.65
10 = $61.10
11 – 15 = $67.30
16 – 20 = $107.35
Mattel tarjoaa myös kerran vuodessa mahdollisuutta liittyä tilauspalveluun (Club Eternia), joka sisältää seuraavan vuoden ilmestyvät hahmot, poikkeuksina (ei tilaukseen kuuluvia ovat) erinäisten messujen yhteydessä julkaistavat spesiaalihahmot sekä uudelleen julkaisut. Tämän tilauspalveluun liittymisen ajankohta alkaa aina SDCC messujen alusta ja kestää parin viikon ajan. Tilausten määrällä ei ole rajaa (voit ottaa niin monta kuin haluat), mutta liittyminen on sitovaa (ei peruutus mahdollisuutta). Tilauspalveluun liittyminen on maksullista ($20/tilaus) ja se kattaa ainoastaan tilauspalvelun jäsenille tarkoitetun spesiaalihahmon. Seuraava tilauspalveluun (2013) liittymisajankohta heinä-/elokuussa 2012.
Itse omistan hahmot He-Man, Beast Man, Skeletor, Stratos, Faker, Mer-Man, Zodac, Hordak, Man-At-Arms, He-Ro, Tri-Klops, Webstor, Zodak, Teela, Scareglow, King Randor, The Goddess, Adora, Trap Jaw, Battle Cat, Moss Man, Tytus, Optikk, Evil-Lyn, Wun-Dar, She-Ra, Keldor, Count Marzo, Orko, Prinssi Adam, Mo-Larr, Whiplash, Chief Carnivus, Gygor, Roboto, Grizzlor, King Grayskull (2010-versio), Buzz-Off, Battle Armor He-Man, Vikor, palatsinvartija (2-pack), Bow, Shadow Beast, Pretenia Disguise He-Man, King Hssss, Battle Armor Skeletor, Sy-Klone, Panthor, Catra, The Faceless One, Battleground Teela, Captain Glenn (Queen Marlena), Man-E-Faces, Megator, Clawful, Leech, Hurricane Hordak, Icarius, Snout Spout, Swiftwind ja Bubble Power She-Ra. Ensimmäistä King Grayskull -hahmoversiota ei itseltäni löydy, sillä sitä ei myyty/toimitettu Pohjois-Amerikan ulkopuolelle (enkä myöskään tiennyt tästä hahmosarjasta silloin), koska hahmon pakkaus sisälsi elektroniikkaa. Mutta nyt uudelleen julkaisun myötä, myös itse hahmon omistan.
Seuraavat uudet MotUC -hahmot/tuotteet Star Sisters 3-pack (kuukauden päätuote), Faker (uudelleen julkaisu), Mer-Man (uudelleen julkaisu) ja Battle Armor Skeletor (uudelleen julkaisu) tulevat myyntiin Mattycollectoriin keskiviikkona 15.2.2012 klo 19:00.
- Mattycollector-verkkokaupan asiakaspalvelunumero: 1 877 466 2889 (soittaminen Skypeä käyttäen ilmaista).
- Matttycollector on lisännyt sivulleen nyt myös yhteydenottolomakkeen (csvendor (at) digitalriver.com).
- Mattycollectorin asiakaspalvelulla on myös suora sähköpostiosoite: mattycollector.cs (at) digitalriver.com

Jo julkaistut hahmot:
Ennen nykyistä kuukautta julkaistut ja jo loppuun myydyt MOTUC hahmot/tuotteet löytyvät oman sivustoni MOTU-osiosta:
http://motu.eurokolikonmaailma.fi
Mer-Man, 17.1.2012 (uudelleen julkaisu)
Lisäksi seuraavat hahmot ovat myynnissä koko vuoden 2012 (alkaen tammikuun 17.):
He-Man
Skeletor
Battle Cat
Panthor
Tulevat, tiedossa olevat hahmot helmi – heinäkuu 2012
The Sorceress (Velhotar), 15.2.2012
Fearless Photog (30-vuotishahmo, ei-Club Eternia), 15.2.2012
- Fisto (Rautanyrkki), 15.2.2012
Shadow Weaver (Club Eternia spesiaalihahmo – ei myynnissä) + Preternia julistekartta
- Kobra Kahn, 15.3.2012
- Draego Man (30-vuotishahmo, ei-Club Eternia, ), 16.4.2012
- Thunder Punch He-Man + minisarjis (bonushahmo), 16.4.2012
Stinkor (kuukauden päähahmo), 15.5.2012
Slush-Head (kuukauden päähahmo), 15.5.2012
- Horde Prime (kuukauden päähahmo), 15.6.2012
- Snake Man-At-Arms (bonushahmo), 15.6.2012
Mighty Spector (30-vuotishahmo, ei-Club Eternia), 15.6.2012
Griffin (suurikokoinen bonushahmo), 16.7.2012
Temple of Darkness Sorceress variantti. Myydään messuilla joille Mattel osallistuu 2012 (ei SDCC). Jos settejä jää ylimääräisiä/myymättä, myydään jäljelle jääneet kappaleet Mattycollector.com:ssa.
Vuoden tiedossa olevat ei-hahmojulkaisut:
Grayskull -hahmojalustat, 18.1.2011, $12 (5 jalustaa)
Snake Mountain -hahmojalustat, 15.5.2012
* Korkeus : 22,9 cm
* Leveys : 16,5 cm
* Syvyys : 7,9 cm
Valkoisen MOTUC-postituskuoren/-laatikon mitata ovat (perushahmot):
* Korkeus: 23,5 cm
* Leveys: 17,1 cm
* Syvyys: 8,2 cm




















